Timo Jokinen kertoo, mistä Tampere Wine Festissä on todella kyse

Julkaistu

Joku saattaa miettiä miksi järjestää tällainen Tampere Wine Fest tapahtuma?

Mikäli otamme vertailuun muut sivistyneet maat, niin lähestulkoon kaikkialla muualla voimme maistaa ja oppia uutta niin viinistä kuin muistakin alkoholijuomista. Ei useiden tuotteiden maistaminen tarkoita humaltumista.

Kymmeniä viinejä voi hyvinkin maistaa tulematta huppeliin. Toki on opittava myös sylkemään viini pois suusta. Kaikkea ei tarvitse juoda.

Viini on yksi tuoteryhmä jota oppii tuntemaan ja erottamaan toisistaan ainoastaan maistamalla. Toki lukeminen auttaa tässäkin asiassa, mutta parhaiten oppii jos ja kun pääsee maistamaan ja vertailemaan useita tuotteita, mielellään samassa yhteydessä.

Kansainvälisissä viinikilpailuissa tuomareina maistamme jopa 60-70 viiniä päivässä, yleensä aamupäivän aikana. Ei niitä juoda, eikä kukaan ole hönössä.

Viinitapahtumia ja nimenomaan maistiaisannoksina pitäisi olla huomattavasti useammin ja kaikissa maamme kaupungeissa. Näin jokainen voisi kohtuu kustannuksin maistaa eri tuotteita ja löytää omaan makuun sopivan rypäleen. Meillä kaikilla on oma ja hyvinkin erilainen maku ja mielipide ja tässä asiassa kaikki voivat olla oikeassa.